Kirjoittanut robbiejapeto | 10.05.2010

Hakuruutu riistalla

6.5. pääsi Peto pitkästä aikaa “tositoimiin” eli riistaa noutamaan. Sulatettiin 2 varista, harakka ja kyyhky. Ensin lenkkeiltiin jonkun aikaa metsässä että suurin energia kului. Sitten koirien näkemättä Jussi vei riistat kaaressa n. 30-40 metrin etäisyydelle lähetyspaikasta, polun molemmille puolille. Peto teki mielestäni hienoa hakua, eteni heti sinne kolmeenkymmeneen metriin. Ensimmäinen varis löytyikin melko pian ja jännityksellä odottamaan miten luovutus sujuu. Palautusvauhti on hyvä. Ja kuinka ollakaan, harjoittelutauko on tuottanut tulosta ja saan variksen suoraan käteen, ilman vitkutteluja. Jippii! Palkaksi lähetin uudestaan hakuun. Nyt pyöri ensin ekan variksen löytöpaikan lähistöllä, mutta jatkoi sitten eteenpäin. Toinenkin luovutus tuli käteen ja taas palkaksi uuteen hakuun. Kolmatta lähti hakemaan edelleen hyvällä vauhdilla. Teki hakua laajasti mutta vain sillä puolen polkua mistä ekat kaksi löytyivät. Kävelin avuksi syvemmälle hakualueelle, eikä tarvinnut mennä kuin metri polulta sivuun niin poika viiletti ohitseni polun toiselle puolelle. Pian saikin jo vainun ja kolmas palautus -  taas mahtavasti käteen! Palkaksi herkkuluu :D

Ropsu sai hakea viimeisen riistan ja harakka löytyi ihan hienosti. Palautus ei ollut kovin vauhdikas, mutta suht ehjän riistan sain kuitenkin lopulta käteen asti toimitettuna.


Kommentit

  1. Vau, tämä kuulostaa hyvältä! :)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.